08.03.2008 - 19:31
Pidettiin ystävien kanssa pyjamapartyt. Ihan naisten kesken siis, kasvonaamioita, punaviiniä, juustoja ja keskustelua, mistäs muusta kuin miehistä. Ja nettideiteistä. Siitä, kun tutustut johonkin mieheen, jota edes voisit harkita ja päätät tavata.
Ja sitten sinua hävettää koko ilta.
Itse olen törmännyt vain yhteen tyhmään pipoon, muissa tapauksissa ei ole tarvinnut nolostella. Se juttu ei toiminut, mutta se ei ollut pipon vika (pipon voi aina vahingossa hukata, jos pääsee sille asteelle). Ne pari hassua muutakin treffiyritystä kariutui ihan muuhun kuin miehen moukkamaisuuteen. Mutta ystävilläni oli pari oikein hyvää esimerkkiä, mitä voi nettideiteillä kohdatta.
- Treffiseura pureskelee ruokansa suu auki, hotkii, maiskuttaa, röyhtäilee, tölvii tarjoilijoita ja lautasella oleva pihvi kiinnostaa enemmän kuin treffikumppani.
- Treffiseura kertoo hävyttömiä vitsejä, kiroilee ja käytää alatyylisiä ilmaisuja. Tekee huomautuksia myös seuralaisensa ulkonäöstä suureen ääneen.
Seuraava tapaus kirvoitti kyllä huutonaurut.
Ystäväni oli jo muutaman kerran tavannut ko. miehen. Olivat käyneet yhdessä mm. syömässä ja elokuvissa. Hän piti miehestä jo sen verran paljon, että päätti ottaa seuraavan askeleen ja kutsui tämän kotiinsa. Suunnittelivat viettävänsä koti-illan ja hakea paikallisesta videovuokraamosta leffan. Ystäväni suunnitteli iltaa huolella ja valmisti herkkuja ja laittoi viinit ajoissa jäähtymään. Videovuokraamossa mies etsi käsiinsä aikuisviihdettä ja meni leffa kourassa kysymään tiskin takana olevalta tytöltä: "ootko nähnyt tän, onko tää hyvä?"
Ja tämä tarina on tosi.
08.03.2008 - 19:20
Käsi sydämelle naiset. Emmekö me kaikki toivo, että se mies on komea. Kaikkea ei kuitenkaan voi vaatia ja makujakin on monia. Mutta aloin pohtia sitä, mistä mies itse päättelee olevansa komea?
Monissa miesten ilmoituksissa käytetään myös sanoja "komeaksi kehuttu", mutta kukaan ei kerro, kuka on kehunut. Yleensä varmaan sen miehen oma äiti. Joissakin tapauksissa mieleen tulee, että eipä taida äidillä enää näkökyky parhaimmillaan olla. Jos täysin olmi, leuaton, 160 cm/56 kg, kieroon katsova mies mainostaa itseään komeaksi, en välttämättä luota sen muihinkaan juttuihin.
Ja mikä hitto on "katseenkestävä"? Meneekö se rikki, jos se onkin ruma? Sittenhän minullakin on toivoa, kun on minuakin katsottu ja vielä olen yhtenä kappaleena.
Minä en voi vaatia mieheltä komeutta, mutta ilmoituksissa ärsyttääkin se, että nämä Hjallisharkimo-look-a-liket etsivät rinnalleen kuitenkin suuren luokan kaunotarta ja tämmöinen tavallinen eloveena sivuutetaan heti.
On niillä pokkaa, miehillä.
08.03.2008 - 19:06
Mies, jolla on kadehdittavan hyvä itsetunto. Hän on pitkä, komea, varakas, terve sekä luonteeltaan kaikkea, mitä nainen ikinä osaakaan toivoa.
Herää kysymys, että miksi moinen tyyppi ei löydä seuraa elävästä elämästä, vaan pitää etsiä seuraa netistä.
08.03.2008 - 18:57
Jossain vaiheessa vaihdoin ilmoitukseni toiselle sivustolle ja mitä löysinkään. Samoja tyyppejä samoine viesteineen ja kuvineen. Myös tällä toisella sivustolla tein varsin hyvin selväksi, että en etsi seksiseuraa, mutta sehän ei tiettyjä henkilöitä estänyt lähestymästä minua myyntipuheineen.
Yksi tyyppi oli erityisen ärsyttävä. Välittömästi sen jälkeen kun ilmoitukseni oli julkaissut, hän lähetti itsekehua lemuavan viestinsä. Ensimmäisessä lauseessa hän etsi ystävää, loppuviesti oli täynnä unelmointia nautinnollisesta rakastelusta sekä hänen oman upeutensa korostamista. Vastasin, että ei kiitos ja palkinnoksi siitä sain sen saman viestin, minkä hän oli ensimmäisenkin kerran laittanut.
03.03.2008 - 20:27
Itse kiinnitän aika paljon huomiota seuranhakijan nimimerkkiin. Mitä persoonallisempi, sitä parempi. Puistatuksia aiheuttavat nimimerkit, jotka sisältävät tietynlaisia sanoja, kuten yhdyntä, nautinto, kieli, hellä, kalu ja rakastaja. Joihinkin naisiin ne ehkä tehoavat, minuun ei. Myös kuluneet nk.sananmuunnokset* (yök jo tuollekin) saavat aikaan inhoreaktion. Ne ovat osoitus ala-astehuumorista, joka ei pure minuun.
Jotkut miehet laittavat nimimerkkiinsä auton tai moottoripyörän merkin. Se nyt ei suoranaisesti ole mikään häiritsevä tekijä, mutta herättää kieltämättä ajatuksen, löytyykö se pyhempi lehmä kuitenkin autotallista. Yksinhuoltajia vastaan minulla ei ole mitään, mutta nimimerkissä yh-iskä tai viikonloppuisä ovat vähän persoonattomia. Ei tosin niin persoonattomia kuin pelkkä "mies" ja perään epämääräinen numerosarja (ei siis edes syntymävuosi). Tai sitten etunimi ja ikä. Eihän siinä mitään muuta vikaa ole, mutta jos profiili roikkuu ko. palstalla viisikin vuotta, se on jo harhaanjohtavaa.
Oma lukunsa ovat yksinäiset reppanat, jotka käyttävät nimimerkkejä kuten ikuisestiko yksin, yksinäinen miespolo, naisen kaipuu jne. Yksi ystäväni väitti jopa nähneensä esittelytekstissä lauseen: vastatkaa edes joku. Tuollainen nimimerkki karkottaa varmasti paljon naisia: "Tuossa miehessä on pakko olla jotain vikaa". Esimerkkinimimerkit on vedetty hihasta, tarkoitukseni ei ole tässä blogissa osoitella ketään seuranhakijaa tai mitään tiettyä palstaa.
Vähän mielikuvitusta peliin, arvon miehet. Mutta hyvän maun rajoissa, tietysti.
*) jos et tiedä, mikä on sananmuunnos, googleta, mutta niitä ei todellakaan kannata opetella.
03.03.2008 - 12:48
Jossain vaiheessa tein pienimuotoista kartoitusta omaan ilmoitukseeni tulleiden vastausten perusteella ja kyselin parilta nettideittailevalta kaverilta lisää aineistoa. Ihan vain huvin vuoksi.
Mitä nämä miehet tekevät elääkseen?
Kaikki eivät luonnollisestikaan ammattiaan kertoneet ja osa saattoi valehdellakin, mutta Top Kympistä löytyi eniten opettajia. Melko tasalukuisina listalla olivat myös rakennusmies, insinööri, autonkuljettaja, toimitusjohtaja, kirvesmies, opiskelija, lääkäri, "tietoliikenneala" sekä "myyntityö". Pari palomiestäkin löytyi. Lupaavaa, kunnes ainakin yhden kohdalla paljastui, että oikeasti se oli kaupan lihatiskillä töissä, mutta harrasti VPK:ta. Myös poliiseja löytyi pari kappaletta, mutta ne eivät vastaa kenellekään.
Minusta vain on jotenkin säälittävää, että kaikki eivät osaa edes kirjoittaa ammattiaan oikein. Virka mies, tietokone alalla, opiskelia ja vartia, vain muutamia mainitakseni.
Ja kertokaa minulle, mitä tekee "työntekiä"?
03.03.2008 - 12:10
Mies, 40 vuotta, sotilashenkilö, kuva
Univormupukuinen mies on kieltämättä komea näky. Lisäksi tämä tapaus oli hyväkäytöksinen herrasmies, huumorintajuinen, luotettavan ja turvallisen tuntuinen tapaus. Kirjoittelimme jonkun aikaa, soittelimme ja lopulta tapasinkin hänet. Asui vähän kauempana, mutta uskaltauduin yöpymään hänen luonaan. Juttelimme melkein läpi yön, emme harrastaneet seksiä. Kokonaisuudessaan vaikutti oikein lupaavalta tapaukselta.
Aamulla sille tuli kiire heittää minut ulos, koska tyttöystävä oli tulossa käymään.
Että näin.
02.03.2008 - 19:37
Kuvottavaa, mutta totta. Jotkut miehet eivät välitä hygieniastaan tuon taivaallista. Eivätkä ole koskaan kuulleet lausetta: ensivaikutelma on tärkeä.
Omakohtainen kokemuskin löytyy, mutta myös ystäviltäni ja netin keskustelupalstoilta olen kuullut karmaisevia tarinoita miehistä, jotka haisevat hieltä, tulevat treffeille likaisissa vaatteissa ja hampaat pesemättä.
Pahin mistä olen kuullut, oli kolmikymppinen miesopiskelija, jonka kynnet olivat huomattavasti pitemmät kuin naispuolisen deittikumppanin. Lisäksi deittikumppanin kuvauksen mukaan miehen parrassa saattoi jo kasvaa joku elollinen yhteisö.
Ja vaikka ulkoinen olemus olisi siistikin, joskus törky tulee sisältä päin, kun mies avaa suunsa. Kaikki naiset eivät innostu, jos kumppanin joka toinen sana on v-sana tai muuten puhe pursuaa alatyylisiä ilmaisuja ja kirosanoja. Ei myöskään kannata ihan ensimmäisenä kysyä, tykkääkö vastapuoli ottaa suihin, antaako b-rappuun tai onko posliini. Tosin moni mies kysyy nuo asiat jo yleensä viesteissään, joten moiset ääliöt voi heti karsia pois ehdokkaistaan.
01.03.2008 - 14:47
Omasta deitti-ilmoituksestani pitäisi käydä varsin selkeästi ilmi, että haen kumppania, en seksiseuraa, mutta se ei suinkaan estä yritteliäitä miehiä nk. kokeilemaan kepillä jäätä. Varsin osuva kielikuva muuten, olen nimittäin ollut ilman seksiä sen verran pitkään, eikä tee edes mieli, joten pelkään olevani kohta frigidi. Puutteessa ei todellakaan tarvitsisi elää, tarjokkaita riittäisi vaikka joka illalle innokkaista parikymppisistä Viagran voimalla ponnisteleviin eläkeläiseen. Mutta minä en lämpene. Ja minua ei yksinkertaisesti kiinnosta, kuinka pitkä/paksu SE on. Onko se tosiaan niin, että 75 % miehistä mittailee miehisyyttään iltojensa iloksi. Moni muuten tarjoaa myös kuvaa siitä, sekään ei kiinnosta.
Oma lukunsa sitten ovat nämä masterit ja alistujat. Aikuisten leikeissä ei ole mitään pahaa, olen itsekin kaikenlaisia kokeiluja tähän ikään jo ehtinyt harrastaa ja tiedän, missä rajani kulkee. Mutta jos haluaisin yhtäkkiä alistaa miestä tai itse heittäytyä orjaksi ja alkaa harrastaa SM-juttuja, niin kai minä sen nyt jollain tapaa ilmoituksessani ilmaisisin.
Olen kai sitten vanhanaikainen, mutta minusta ensin pitää luoda hyvä, terve suhde kumppaniin ennen kuin lähtee hurjempiin kokeiluihin. En todellakaan edes uskaltaisi pelkän nettituttavuuden perusteella lähteä yrittämään.
Yllättävän paljon näitä kuitenkin on. Yrittäjiä.
29.02.2008 - 20:49
Mies, 38 vuotta, "duunari", kuva
Tämä oli kiva. Kirjoittelimme paljon, juttu sujui, huumorintaju osui yksiin, olimme samaa mieltä monista asioista, meillä oli pitkälti samanlainen maku musiikin ja elokuvien suhteen.
Sitten se vaan yhtäkkiä lakkasi kirjoittamasta ja minähän en perään huutele. En tietääkseni sanonut mitään loukkaavaa tms., se vaan loppui. Ilmeisesti löysi paremman.